Meistä jokainen käy sisäistä keskustelua jatkuvasti itsenä kanssa. Niillä sanoilla ja lauseilla, joita me käytämme näissä keskusteluissa muokkaavat niitä käsityksiä, joita meillä on esimerkiksi itsestämme, omista kyvyistämme ja sitä kautta sisäisellä puheellamme on suuri merkitys meidän minäkuvaan, oloon ja itsevarmuuteen.
Sisäinen puhe toimii täysin samalla tavalla kuin affirmaatiot. Usein ja riittävän uskottavasti toistettuina, niistä tulee meille tosia. Monia näistä ajatuksista olet saattanut toistella jo vuosia, esimerkiksi uskomuksia omasta esiintymistaidostasi. Huomaa mitä vahvistat alitajuiseen mieleen ja ala tietoisesti vahvistamaan positiivisia ajatuksia. Sanoilla on valtava voima vaikuttaa alitajuntaan. Tee itsellesi affirmaatiotallenne, toistele mielessäsi säännöllisesti. Laadi lauseet niin, että ne sopivat omaan suuhusi ja kuulostavat sinusta uskottavilta. Jos sisäinen vastustus nousee, muokkaa lauseet sellaisiksi, että ne tuntuvat hyviltä juuri sillä hetkellä ja päivitä sitten ne uudelleen, kun olet valmista ottamaan vastaan vieläkin enemmän (esim. tunnen oloni rauhalliseksi kun esiinnyn / rakastan esiintymistä, saan siitä voimaa).
Sisäisen keskustelun tarkoitus on vaikuttaa omaan alitajuiseen mieleen, sanoilla ja lauseilla. Keskustelu käydään, ikään kuin asia olisi jo tapahtunut. Alitajunta toistaa kaiken mikä sinne on painettu, esimerkiksi rajoittavat uskomukset. Rajoittavat uskomukset tulkintoja joistain tilanteista menneisyydessä. Olet ehkä joutunut naurun kohteeksi koulussa, kun olet pitänyt esitelmää ja sekoillut sanoissasi. Siitä olet tehnyt päätelmän, että esiintyminen on pelottavaa. Tämä ajatus on pyörinyt päässäsi aina uudelleen ja uudelleen ja siitä on tullut itsellesi tosi. Uskomukset on aina meille itsellemme totta ja sen takia niitä on myös vaikea huomata.
Muunnelma
Sisäisen keskustelun tekniikka on loistava työkalu muuttamaan omia ajatuksia omista mahdollisuuksista, osaamisesta ja kyvyistä. Keskustelussa on mukana toinen henkilö itsesi lisäksi, joka puhuu kanssasi uskomukseesi liittyvän asian muuttamisesta. Vahvistaa sen minkä hänelle toteat. Sanojen voima vahvistuu mielessäsi. Kuvittele keskustelevasi jonkun henkilön kanssa, johon luotat ja jonka tunnet. Joku joka uskoo sinuun ja iloitsee sinun menestyksestäsi. Onnittelee sinua onnistumisestasi.
Esimerkki:
Aihe: Nautin julkisesta puhumisesta
Valitse henkilö, jonka kanssa käyt keskustelun
Luo lyhyt keskustelu
Ole täsmällinen vain keskeiset asiat – katkelma puhelusta
Kuvittele, että olet puhelimessa, käytä omia sanojasi
Esim: Olet kyllä todella hyvä ja luonnollinen puhuja
Kyllä: Olen niin ylpeä itsestäni ja onnellinen saavutuksestani
Sulje silmät ja kuvittele tilanne aina uudelleen ja uudelleen. Keskity sanoihin. Ja huomaa vaan mitä sieltä nousee mielihyvää, iloa.