Tietoinen mieli on kaikkea sitä, mitä ajattelet päivän aikana, mietit ja suunnittelet.
Alitajuinen mieli ohjaa meidän toimintaa ja tekoja 95%. Siellä on meidän muistot, menneet tapahtumat tai paremminkin tulkinnat niistä. Näiden tulkintojen pohjalta on muodostunut uskomuksia. Suuri osa uskomuksista sijaitsee alitajuisen mielen puolella. Uskomukset on pinttyneitä tapoja ajatella, kokea. Uskomuksen voi määritellä niin, että se on usein ajateltu ajatus, josta on tullut meille automaattinen, sisäinen totuus. Se on aina itselle tosi.
Ohjelmoitu mieli on imenyt itseensä aikakautensa ja ympäristönsä ajattelutapoja ja käsitteitä, Meidän kaikkien mieli on ohjelmoitu. Kaikki ohjelmoinnit ei suinkaan ole huonoja. Negatiivinen ohjelmoitu mieli on sellainen, jossa on hallitseva pääohjelma esim. en ole riittävä, olen arvoton. Se on saanut alkunsa jostain lapsuuden kasvuympäristöstä. Mieli on tulkinnut, että täällä minun ei ole hyvä olla, täällä minua ei arvosteta tai rakasteta. Mieli on alkanut kehittää siihen ympärille erilaisia suojamekanismeja, toimintatapoja ja uskomuksia, jotta tulen rakastetuksi tai arvostetuksi. Mitä vahvempi tapa on toimia tietyllä tavalla, niin sitä tehokkaammin rajaa itsensä mahdollisuuksiensa ulkopuolelle. Kaikkia omia ajatuksiaan ei kuitenkaan tarvitse uskoa. Mielellä on iso valta, se voi joko estää tai edistää.
Uskomukset muodostaa alitajuisen mielen automaattiset ohjelmoinnit. Me noudatetaan useimmiten näitä alitajunnan uskomuksia usein kyseenalaistamatta niitä. Uskomuksista rakentuu oma tarina siitä, miksi olemme jossain tilanteessa, minkä takia asiat on niin kuin ne on tai miksi jokin asia on tapahtunut. Meillä jokaisella on näitä tarinoita, isoista ja pienistä asioista.
Omien tiedostamattomien mallien esiin nostaminen ja muokkaaminen:
Esiintymisjännitys:
Saanko olla esillä ja loistaa?
Saanko olla itseni?
Taustalla pysyminen on turvallista.
Älä luule itsestäsi liikoja.
Uskomuksen tunnistamisen jälkeen uudenlainen toiminta on mahdollista.